Pentin Nikolan muistotilaisuus 27.6.08 Raahessa
Pentti syntyi 29.11.1928.
Kutsuttiin Jumalan luo 9.6.08
Jo ennen sotia ja sota-ajan jälkeen, oli Pattijoen isännillä tapana ajaa kauppamatkoillaan Raaheen, Seutunkaupan pihaan. Sitoa hevonen hevospuomin eteen, antaa hevoselle heinätukko ja toimitella kaupunkiasioita. Aittolan Liisa piti kahvilaa leivintuvassa ja paistoi leipää.
Pattijoen isäntien joukossa oli Hannes Nikola, Iivari ja Mikko Nikola. Isä toimi Raahen Seudun Osuuskaupassa ajurina, kanteli 100-kiloisia jauhosäkkejä makasiinin toiseen kerrokseen. Isäni puheliaana miehenä pistäytyi tauolla Aittolan Liisan kahvituvassa ja tutustui Nikolan isäntiinkin. Kertoiltiin hevoskaupoista ja ennusteltiin vuodentuloa ja kesän heinänkasvua.
Näin ollen Pentti ei ollut aivan tuntematon, olihan hän Nikolan Mikon poika, taluttaessaan Anja- morsiamensa Anttilan saliin rovasti Orkamaan eteen, joka toimitti vihkimisen. Näin kaksi pohjalaista talonpoikaissukua liitettiin toisiinsa. Oli vuosi 1952 ja sukujen naiset mittailivat toisiaan. Nikolan Salli ja Äitini mieltyivät toisiinsa ja elinikäinen ystävyys syntyi heidän välilleen.
Eipä aikaakaan, asuimme Pitkäkatu 14:ssä ja pihanperällä punaisessa tuvassa Anja ja Pentti. Yhteisen liiton lopullisesti sinetöi pieni tulokas Mikko, josta tuli Papan silmäterä.
Pappa oli aina rakastanut lapsia. Nyt hän oli ajurinammatin lopettanut 67-vuotias ja valmis ottamaan pienen Mikon sydänkävykseen. Mummu hoiteli vielä paria lehmää, myi tinkimaitoa ja jaksoi pitää taloutta yllä. Papalla oli nyt uusi tehtävä, vaalia ja helliä kasvavaa miehenalkua.
Muutimme Pitkältäkadulta Rantakatu 56:een ja Anja, Pentti ja Mikko seurasivat perässä. Aika kului, poika kasvoi ja vanhempani alkoivat olla lastensa avun ja huolenpidon tarpeessa. Samassa pihapiirissä asuivat sisareni Veera, jotka toimittelivat Isän ja Äidin arkiaskareita. Anja ja
Pentti rakensivat 1961 omakotitalon Lehmirannalle ja saivat vielä toisen pojan Heikin. Pentti kuuliaisena ja hyvänä vävynä jaksoi viikoittain kuskata vanhempiani lauantai-iltaisin saunomaan kotiinsa. Pappa piti huolen, että pikku-Heikki sai oman vihtansa. Papalla oli tapana sanoa: ”Ja Heikille pitää tehdä pikkuvihta.” Anja ja Pentti vaalivat kotiaan ja pihamaataan. Tontti oli ollut puuton, hyllyvää vanhaa merenpohjaa, jonne Pentti nyt siirteli nuoria koivuja rajanaapurin ojanpientareelta ja hankki kuusen portinpieleen, jossa viime jouluihin saakka paloivat joulukynttilät. Nyt viidenkymmenen vuoden päästä piha on tosi kaunis Anjan monivuotisine kukkapenkkeineen.
Anja piti jatkuvasti olohuoneessa ”seisovaa pitopöytää” vierailleen. Harva se päivä olivat Mirja, Veera ja Elina kestittävinä. Pentti oli aina toivottamassa vieraat tervetulleiksi, siirtyi hiljalleen ”omalle puolelleen” takkahuoneeseen TV:n ääreen.
Raamatussa kerrotaan tarinaa Abrahamista ja veljenpoika Lootista. Tarinassa kerrotaan kuinka heidän palvelijoittensa kesken tuli riitaa lammasten paimenmaista. Abraham sanoi Lootille ”Älköön olko riitaa Sinun ja minun välillä, eikä sinun ja minun paimenten välillä. Jos sinä menet oikealle niin minä menen vasemmalle, ja jos sinä menet vasemmalle niin minä menen oikealle”
Tätä ohjetta Pentti toteutti elämässään. Hän ei koskaan ollut riidanrakentaja vaan aina sovittelija ja rauhan mies. En koskaan kuullut Anjan ja Pentin riitelevän. Heillä oli kunnioitus toinen toistaan kohtaan. Pentti oli sukurakas. Usein puheissa toistui Iivari ja Hannes-sedän nimet, samoin äidin puolen Paldaniuksen suku. Meidän ystävyys syveni vuosien myötä. Olimme lähes samanikäiset ja samat vanhuuden oireet alkoivat rajoittaa meidän tekemisiämme.. Tajusimme ettei aikaa olisi loputtomiin. Sinä olit valmistautunut ja kohtaamaan kuoleman. Et valitellut vaivojasi, kärsit hiljaa ja odotit jo Noutajaa. Meille läheisillesi tuli lähtösi täytenä yllätyksenä.
Vielä viime syksynä istuimme Anjan kanssa heidän pihakeinussaan ja näimme muuttolintujen lentävän päämme yli ja sitten katoavan.. Totesimme lintujen jatkavan lentoaan ja elämäänsä jossain kaukaisissa maissa. Meillä on liian heikot silmät, emmekä pysty näkemään niitä. Samoin on laita vainajien. Kun Pentin ja minun iässä kuollaan, emme puhu enää surusta. Kuolema on voitto ja me puhumme kaipauksesta. Rauhaa Sinulle Pentti ja voimia Sinulle rakas siskoni Anja.
Paavo
