Heikki ja Olga Wirsun viimeinen elossa ollut tytär Mirja Taipale kuoli 15.2.2012 98-vuotiaana Raahen sairaalassa. Ensi kesänä Mirja olisi täyttänyt 99 - vuotta ja puolentoista vuoden päästä hän olisi saavuttanut 100-vuoden kunniakkaan iän. Näin ei valitettavasti käynyt vaan aivoinfarkti vei Mirjan ajasta iäisyyteen.
Varhaisimmat muistoni Mirjasta ovat 1960-luvulta Kemistä, jossa hän asui yhdessä miehensä Laurin (Lassi) kanssa. Asunto oli Kemin korkean tornitalon vieressä, jonka saksalaiset yrittivät tuhota räjäyttämällä syksyllä 1944 siinä kuitenkin onnistumatta. Pienelle pojalle Kemin käynnit olivat aina mielenkiintoisia, koska niihin liittyi aina matka Haaparantaan, josta haettiin halpaa voita tai muita kulutushyödykkeitä. Samalla minäkin sain karkkia ja muuta mukavaa purtavaksi.
Jo tuolloin saatoin todeta, että Mirja ja Lassi muodostivat erittäin harmonisen parin. Lauri oli rauhallinen teoissaan ja puheissaan. Mirja oli puhelias, toimelias ja vieraanvarainen. Mirja muistutti mielestäni Wirsun sisaruksistani eniten ulkoisesti ja luonteeltaan äitiäni. Eivät he olleet kuin kaksi marjaa, mutta määrätyiltä piirteiltään saman oloisia.
Mirjan elämä muuttui kerta heitolla, kun Lauri sairastui vakavasti leukemiaan 1970-luvun alkupuolella. Tuolloin tautiin ei ollut parannuskeinoja ja Lauri menehtyikin vajaan vuoden sairastettuaan. Mirjan suru oli varmaan suunnaton, mutta hän oli myös valtavan vahva ihminen, joten hän pystyi jatkamaan elämäänsä Laurin kuoleman jälkeen. Päätös muuttaa Raaheen syntyi varsin nopeasti, vaikka hän oli koko työelämänsä asunut Kemissä. Samalla Mirja ajoi varsin iäkkäänä ajokortin ja otti käyttöönsä Lassilta jääneen auton ja alkoi huristella Raahen katuja. Hän oli päättänyt selvitä surusta ja niin hän myös teki muuttamalla elämäänsä uutta tilannetta vastaavaksi.
Mirja muutti Kemistä Saaristokatu 53:een Raahessa, jossa hän asui pysyvästi viime kesään saakka. Raahessa asuivat lähes kaikki Mirjan sisaret äitiäni Sirkkaa (Helsinki) ja Helmi Pajulaa (Rantsila) lukuun ottamatta. Veli Paavo asui tuolloin Helsingissä. Mirjan muuttaessa Raaheen meidän helsinkiläisten kyläily muodosti lähes aina saman kaavan. Ensin mentiin kahville Veeran tai Mirjan luokse, josta jatkettiin kahvittelulle Elinalle ja lopulta pannu porisi Nikolassa. Seuraavana päivänä oli Rantsilan vuoro, jossa Helmi kysyi: Oletteko te kahvia saaneet? Tämä kultainen tätiverkosto tuki toisiaan 40-vuoden ajan ja sen varmaan Mirja tiesi muuttaessaan Raaheen. Verkosto vanhuuden päiville oli jo valmiina ja matka Jyväskylään tyttären Helenan luokse ei ollut liian pitkä. Raahe ja sukulaiset olivat myös Mirjalle tärkeät elämän tukipylväät.
Vieraillessani 1990-luvulla Raahessa perheeni kanssa yövyimme usein Mirjan luona. Muistan aina kuinka Mirja soitti minulle, kun oli kuullut äidiltäni tai joltakin muulta sukulaiselta, että olemme tulossa Raaheen. Mirja aina totesi: Kai te sitten tulette tännekin käymään. Vastaus oli aina myöntävä ja seuraava Mirjalta kysymys oli: Jäättekö yöksi? Yöksi jäimme ja viihdyimme hyvin. Mirja oli pitkälle yli 90-vuotias kun viimeisen kerran olimme hänen luonaan yötä. Tulimme myöhään ja vaikka olin painottanut, että teemme vuoteen kun olemme tulleet, oli Mirja levittänyt vuodesohvan ja laittanut kaikki valmiiksi. Mirjan energisyys vanhoilla päivillä hämmästytti minua suuresti. Pari vuotta sitten järjestimme pienimuotoisen kahvitilaisuuden Paavon talon pihalla, jonne Wirsun elossa olevat sisarukset saapuivat kahvittelemaan. Kysyin Paavolta, koska lähtisin hakemaan Mirjaa, johon Paavo vastasi, että ei häntä tarvitse hakea. Samassa Mirja kurvasi potkukelkan kesämallilla pihaan ja asettui kahvipöytään. Mirjan pitkän iän salaisuus oli aktiivisuus aivan viimeisiin viikkoihin saakka. Minulla oli kunnia viedä autolla tyttärensä Helenan kanssa hänet Saaristokadulle vanhainkodista Anjan hautajaisten jälkeen. Toiseen kerrokseen hän kapusi ilman hissiä! Myös mieli säilyi kirkkaana loppuun saakka. Anjan hautajaisissa Mirjan kuulolaite oli jäänyt vanhainkotiin ja joku sukulaisista kysyi lähdetäänkö hakemaan se. Mirja vastasi: Ei haeta, tässä iässä ei enää tarvitse kuullakkaan kaikkea.
Mirja syntyi tsaarin aikana ja hän kuoli kun Sauli Niinistöä oltiin valitsemassa Suomen presidentiksi. Tuohon ajanjaksoon sisältyivät ensimmäinen maailmansota 1914 - 1918, sisällissota 1918, lapuanliike Mäntsälän kapinoineen 1929 - 32, talvisota 1939 - 40, jatkosota 1941 - 44, Paasikiven aika 1944 - 1956, Kekkosen aika 1956 – 1981 ja sosialidemokraattisten presidenttien aika (Koiviston, Ahtisaari ja Halonen) 1981 - 2012. Maailma on muuttunut aivan toisenlaiseksi facebookkeineen ja ipadeineen. Mirja mennessä hautaan menee samalla hautaan suvun sosiaalinen verkosto, joka korvasi ennen vanhaan nykyiset sosiaaliset mediat. Ennen vanhaan asiat käytiin läpi kahvikupposten ääressä, nykyään niitä puidaan facebookissa. Pääasia on, että asioita puidaan, millä välineillä, on toissijaista.
Törmäsin Mirjan elämänvaiheisiin varsin merkillisellä tavalla tehdessäni kandidaatin lopputyötäni lapuanliikkeestä. Kävin Oulun maakunta-arkistossa tutustumassa kokoomuksen vahvan vaikuttajan Kyösti Haatajan papereihin ja mainitsin siitä sisarelleni Tarjalle erään Tammisaaren vierailun yhteydessä. Tarja totesi siihen, että Mirja on ollut piikomassa Haatajilla Tammisaaren mökillä, ilmeisesti kesällä 1930. Tarja oli ottanut asiasta selvää ja oli jopa käynyt kuvaamassa mökin mereltä ja Mirja oli sen tunnistanut. Viime kesänä kävimme katsomassa Tarjan ja Hannun kanssa tuota mökkiä. Mainitsin siitä Mirjalle ja kysyin millainen mies Kyösti Haataja oli. Mirja kertoi hänen olleen oikein mukavan miehen, joka kohteli Mirjaa hyvin, vaikka tämä oli vasta 17-vuotias.
Mirja on siirtynyt taivaaseen huolehtimaan sinne menneistä nuoremmista sisaristaan. Muistot Mirjasta kuitenkin jäävät mieleemme ja toivotamme hänelle oikein hyvää matkaa. Kiitos kaikesta Mirja.
Pekka Mukkala