maanantai 8. helmikuuta 2010

SUKUKOKOUS SUUNNITTEILLA KESÄKUUSSA 2010 !

Wirsu-Anttila-lehden toimitukseen on kantautunut tieto, että kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna juhlitaan Wirsun sukua Raahessa sukukouksen merkeissä. Samassa yhteydessä juhlimme Anja Nikolan 80-vuotispäiviä ja erään helikopteria päässään kantavan ja leluja sylissään pitävän nuoren miehen 50-vuotispäiviä (jos hän malttaa pysyä Raahessa). Ajankohta on todennäköisesti viikonloppu 4.-6.6.2010 ja juhlat pidetään Paavo Paution ja Matti Pajulan residensseissä Raahen keskustassa. Tarkempaa tietoa saamme myöhemmin, kun juhlajärjestelyt etenevät. Laittakaa tuo viikonloppu kalenteriinne !.

Vt. päätoimittaja

Wirsun suvun kuvan henkilöt

Vasemmalta: Anja Nikola, Mirjam Taipale, Paavo Pautio, Sirkka Mukkala, Elina Tolvanen ja Veera Muhonen. Kuva on otettu Raahessa 2000-luvun alussa. Kiitos Heikki Nikolalle kuvan lähettämisestä.

Wirsun sukua 2000-luvulla

Wirsun sukua 1960-luvulla valokuvan henkilöt

Sukukuva on otettu 1960-luvun puolivälissä, todennäköisesti vuonna 1965, jolloin Heikki-papan 80-vuotispäiviä vietettiin. Kuvan henkilöt vasemmalta takaa: Markku Pajula, Mirjam Taipale, Lasse Taipale, Veera Muhonen (myöhemmin Pekuri),Paavo Pautio, Elina Tolvanen (myöhemmin Tamminen), Paula Tolvanen, Helena Taipale, Anja Nikola, Pentti Nikola. Keskirivissä vasemmalta Helmi Pajula, Olga-mummo, Heikki-pappa sylissään Heikki Nikola, jolla jälleen on kuvassa jokin lelu. Eturivissä Risto Pajula, Mikko Nikola ja Marjatta Pajula (?). Kiitos Heikki Nikolalle kuvan lähettämisestä.

Wirsun sukua 1960-luvulla