Paavo Pautio 1927-2015

Paavo Pautio on poissa

Paavo Pautio kuoli lauantaina 4.7.2015 klo 01.00 aivoverenvuodon seurauksena. Paavo oli kuollessaan 87-vuotias ja häntä jäi kaipaamaan laaja Wirsu-Anttilan suku. Viimeinen sisarparven jäsen siirtyi rajan toiselle puolelle.

Paavo syntyi Raahessa marraskuussa 1927 ja hän oli Heikki ja Olga Wirsun sisarusparven ainoa poika. Paavo kävi koulunsa Raahessa ja valmistui seminaarista opettajaksi toisen maailmansodan jälkeen. Opettajana Paavo toimi useilla paikkakunnilla, mutta suurimman osan työelämästään hän oli pääkaupunkiseudulla. 1980-luvulla Paavo muutti Ruotsiin Tukholman lähistölle, jossa hän toimi ensin lääkintävahtimestarina ja myöhemmin myös opettajana. Seuraavalla vuosikymmenellä han palasi Suomeen ja asui Siltasaaressa Helsingissä. Eläkkeelle päästyään Paavo harrasti mm. antiikin keräämistä ja kirpputorimyyntiä. Paavo oli tuttu näky monille helsinkiläisille Hietasaaren torin kirpputorilla. Talvet Paavo vietti Egyptissä, jonne hän palasi vielä viime talvena muutamaksi viikoksi.

Muutamia vuosia sitten Paavo osti vanhan talon Raahesta ja asettui kotikaupunkiinsa asumaan. Talo muistutti Olgan ja Heikin Rantakadun taloa ja siitä tulikin sukulaisten vierailujen ja kokousten pidetty paikka. Puutarha oli rehevä ja Paavon egyptiläiset kissat samoilivat talon läheisyydessä.

Raahessa Paavosta tuli hyvin tunnettu henkilö, joka näkyi päivittäin Raahen katukuvassa pyöräilemässä tai kävelemässä. Paavo loi oman raahelaisen ihmissuhdeverkostonsa, joka koostui sukulaisista, hänen vanhoista ja uusista ystävistään. Paavoa tultiin tervehtimään kaupungilla ja hän ei helposti päässyt eteenpäin ilman lyhyitä keskusteluja tuttujen tai ystävien kanssa. Paavo eli viimeiset vuotensa Raahessa pikkukaupunkielämää parhaimmillaan ja tuo elämä huipentui vuosittain Pekanpäivän juhliin kesäkuun lopulla. Ennen äkillistä kuolemaansa Paavo ehti vielä kerran kokea Pekanpäivän praataukset ja konsertit.

Ensimmäinen varsinainen kontaktini Paavoon syntyi 1960-luvun lopulla, kun hän auttoi  minua matematiikassa, kun oli pyrkimässä oppikouluun. Kuukauden ajan kävin Paavon tunneilla Vironkadulla ja lopputulos oli loistava eli sisäänpääsy varmistui. Muistan hyvin Paavon rauhallisen tavan opettaa ja kuinka hän oli hankkinut limonadia, jonka sain nauttia laskuharjoitusten jälkeen. Paavon opeilla siis aloitin taipaleeni opintojen maailmassa.

Yhteydenpitoni Paavon oli vähäistä 1970-luvulla. Näin häntä vanhempieni luona ja keskustelimme muutaman sanan, mutta emme oppineet oikein tuntemaan toisiamme. Seuraavan vuosikymmenen puolivälissä kävin pelaamassa yliopistosählyä Tukholmassa ja yövyimme Paavon luona erään ameriikalaisen opiskelukaverini kanssa. Paavo otti meidät hyvin vastaan ja saimme viettää aikaa hänen asunnossaan lähellä Tukholman keskustaa.

Paavon muutettua takaisin Suomeen tapasimme Helsingissä silloin tällöin, yleensä aina vanhempieni luona Paavon kyläillessä siellä. Vanhempieni kuoltua Paavo alkoi pitää säännöllisesti yhteyttä minuun ja sisareeni Tarjaan. Äitini hautajaisissa Paavo piti hienon puheen, jonka kirjoitetun version hän ojensi minulle muistoksi. Olin siitä hyvin otettu. Tuosta tavasta tuli traditio, joka toistui aina kun joku Wirsun suvun sisaruksista kuoli. Paavo puhui kauniisti sisariensa hautajaisissa.

Äitini hautajaisten jälkeen tapasimme useimmin. Paavo oli yhteydessä minuun ja sisareeni Tarjaan säännöllisesti. Paaavo vieraili mökillämme ja kävimme hänen kanssaan katsomassa historiallista  näytelmää Vanhankaupunginlahdella. Teimme jopa matkan Tallinnaan yhdessä Pajulan Markun kanssa.

Paavon muutettua Raaheen tapasimme lähinnä kesäisin, kun tulin perheeni kanssa vierailemaan Raahessa. Yövyimme Paavon luona ja tapasimme samalla muita sukulaisia. Muistan hyvin erään kesäpäivän, kun olimme Paavon pihassa ja yllättäen pihaan saapuivat lähes kaikki sisarukset. Paavo oli kutsunut heidät kaikki kahville ja samalla paikalle saapui myös suuri määrä serkuksia. Paavo piti tällä tavalla suvun yhdessä ja huolehti siitä, että sen yhteisöllisyys jatkui sukupolvesta toiseen. Paavosta kasvoi suvun yhteisöllisyyden koossapitävä voima ja se korostui, kun muut sisarukset pikkuhiljaa siirtyivät rajan toiselle puolella.

Muistan erään lämpimän kesäpäivän, kun Paavo toi Anjan vanhainkodista kotiinsa vierailulle. Hän piti Anjasta huolta ja laittoi hänet nukkumaan viileään aittaan. Oli hienoa nähdä hänen huolenpitoansa ja se jäi pysyvästi mieleeni. Paavo myös vieraili säännöllisesti vanhainkodissa katsomassa Veeraa, Anjaa, Mirkkua, Elinaa ja Anjan miestä Penttiä.

Kaksi viikoa sitten ajoimme vaimoni kanssa jälleen vierailulle Raaheen. Kävimme tapaamassa Paavoa ja hän oli erittäin virkeä ja täynnä tarmoa. Hänellä oli vieraana Helsingistä ystävänsä Minerva. Vierailun aikana Paavo antoi minulle Olavi Paavolaisen kirjan Synkkä Yksinpuhelu lahjaksi. Olin juuri lukenut Panu Rajalan elämänkerran Paavolaisesta ja kysyinkin hämmästyneenä kuinka hän sen tiesi. Ehkä Paavo oli kuullut serkuiltani, että olin facebookissa kertonut lukeneeni tuon elämänkerran. Nyt tuo kirja on hyllyssäni ja se on tärkeä muisto Paavosta.

Viimeinen kontaktini Paavoon oli viikko sitten. Hän soitti minulle ja moitti leikillisesti, että en ollut tullut toisen kerran käymään. Lupasin tulla vielä tänä kesänä Raaheen, mutta nyt tuo vierailu tapahtuu hautajaisten merkeissä.

Viimeinen Wirsu-Anttilan sisarusparven edustaja on siirtynyt rajan toiselle puolelle. Paavo jätti meille kuitenkin varsin runsaan tarina-arkiston, joista osa on tämän blogin sivuilla. Valitettavasti Paavo ei myöntynyt minun haastatelupyyntöihini, vaikka niitä useita esitinkin. Paljon olisi ollut kysyttävää, mutta myös paljon hän meille kertoi ja kirjoitti. Hyvää matkaa Paavo, sisarukset siellä jo odottavatkin kahvikuppien ääressä ja kysyvät: toitko pullaa mukanasi ?

Pekka Mukkala