Siiri Nikola on poissa

Siiri Nikola kuoli vakavaan sairauteen 25.12.2012 Raahen sairaalassa 78-vuoden iässä. Wirsu-Anttila sukulehti ottaa osaa Siirin tyttären Sarin ja tämän tyttärien suruun.  Ohessa kuva Siiristä viime kesältä.

Mike Harold Ross

Mike Harold Ross somewhere in USA. Take contact to me ! Pekka

Lämsän suvun Kylmälän tila Kuusamossa

Alla olevasta linkistä pääsette Wirsu-Anttilan suvun Kylmälän tilalle, joka oli sukumme hallussa 1600-luvulta aina vuoteen 1904 asti. Tilan läheisyyteen on jäänyt suvustamme paikannimiä, kuten Lämsänniemi, Lämsänlahti, Lämsänaho ja Hannunluoto. Nuo nimet ovat tulleet esi-isiemme Lämsien nimestä ja Hannunluoto sukumme neljän Kylmälän tilan isännän Hannu Lämsän mukaan.


http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&text=Kylm%C3%A4l%C3%A4n+tila+Kuusamossa&srs=EPSG%3A3067&y=7316736&mode=rasta&x=622614&lang=fi

Paavo Pautio Antiikkia Anttiikki ohjelmassa ensi keväänä

Paavo Pautio esiintyy ensi kevään aikana Antiikkia Antikkia ohjelmassa. Paavo vei esittelytilaisuuteen kauniin raahelaisen kulhon, jota merimiehet käyttivät mausteiden tuomiseen meriltä maihin. Kulho valittiin ohjelmaan, koska se edusti tyypillistä raahelaisia astioita. Kulhon arvoa emme tässä kerro. Yritämme saada keväällä linkin tänne tuosta ohjelmasta.

Sukujuhlan ajankohta ja paikka muuttui 10.-11.8.2013

Wirsu-Anttilan sukujuhlan ajankohta muuttui viikkoa myöhemmäksi, jotta saamm kaukaisemmat sukulaiset mukaan tapahtumaan. Uusi ajankohta on 10.-11.8.2013 ja paikka on Siikajoella. Tarkempi paikka ilmoitetaan myöhemmin kun paikan varaukseen saadaan täysi varmuus. Sukukokouksen ohjelmassa on mm. esitelmä Wirsu-Anttilan suvun historiasta ja vierailu Heikki Wirsun kotitalossa. Lisäksi perustetaan Wirsu-Anttilan sukuseura.

Wirsu-Anttilan suvun tapaaminen suunnitteilla 2013 !

Sain Paution Paavolta toimeksiannon järjestää sukujuhlat Kuusamossa Ervastin tilalla ensi vuonna. Sukujuhla olisi joko 27.7.- 28.7.2013 tai 3.- 4.8.2013. Ilmoitt6akaa allekirjoittaneelle sopiiko teille jompi kumpi ajankohta.

Pekka Mukkala

Kitinpramit Uudellamaalla 6.-8.7.2012

Maarit ja Kari Kitinprami vierailivat vs. päätoimittajan ja hänen vaimonsa luona 6.7-8.7.2012. Vierailun aiheena olivat antiikkimessut Fiskarsissa ja Billnäsissä. Max ja Otto olivat jääneet Raaheen tyttären hyvään hoitoon. Hankimme kuitenkin Kitinprameille sijaiskoira Benjamin (tutuille Benkku) taloyhtiöstämme vuokralle, jotta koirakaipuu ei olisi ollut niin  kova.

Lauantaiaamuna kävimme katsomassa erästä yksinäistä avo-Mercedestä Tuusulassa, joka olisi myös halunnut lähteä mukaamme antiikkimessuille. Hetken pähkäilyn jälkeen Kari päätti, että Mercedeksen on saatava uusi koti hieman Tuusulaa pohjoisemmasta kaupungista. Auto jäi surullisena odottamaan noutoa liikkeeseen, sillä emme uskaltaneet avo-Merceksellä lähteä antiikkimessuille, koska tavaroiden hinnat olisivat nousseet meidän kohdalla tuplasti.

Fiskarsissa oli porukkaa tiet täynnä. Ystävällinen liikenteenohjaaja neuvoi meitä viemään automme tien alkupäähän ja me tietenkin käännyimme seuraavasta risteyksestä kaikkien ajosääntöjen vastaisesti sopivalle parkkipaikalle. Wirsu-Anttilan suvussa on vanha sanonta: Jos liikenteenohjaaja neuvoo sinua ajamaan johonkin, tee aina toisenlainen ratkaisu. Muut löysivät messuilta itselleen pieniä kippoja ja kuppeja, mutta vs. päätoimittaja sortui ostamaan itselleen kuusiosaisen kirjasarjan Suomi Taisteli, joka painoa ainakin 15 kiloa. Kirjat oli vietävä välillä autolle oikein kahden miehen voimin.

Wirsu-Anttilan suvun ainoat miespuoliset edustajat löysivät kaksi mielenkiintoista venäläistä konepistoolia, jotka olisivat mainiosti sopineet avo-Mercedeksen varusteisiin. Hinta oli suhteellisen halpa eli 300 euroa. Aseet olivat kuitenkin deaktivoitu (ampuminen mahdotonta), joten ei sellaisia pelejä toimivaan Mercedekseen kannattanut hankkia.

Messuille saapui myös vs. päätoimittajan sisar Tarja Uronen, jolla on loma-asumus Tammisaaressa. Tarjan paikkallistuntemusta hyväksi käyttäen siirryimme Fiskarsista Billnäsiin, jossa antiikkitietoinen keski-ikäinen väestö vaelsi paikasta toiseen. Nainen edellä ja aviomies perässä lompakko löyhästi takataskussa pullottaen. Vs. päätoimittaja oli päättänyt kuitenkin pitää lompakon visusti taskussaan, joten ohitimme Billnäsin messualueen nopeasti ja suuntasimme Tammisaareen, jossa nautimme maukkaan lounaan paikallisessa ravintolassa. Läheisessä kiinteistössä oli myös ravintola Santa FE, josta JJ Lehto lähti ystävänsä kanssa tuhoisin seurauksin ajamaan humalassa veneellä.

Ruokailun jälkeen siirryimme Tarja Urosen mökille Tammisaareen. Hannu Uronen oli lämmittänyt savusaunan valmiiksi, joten oli myös aika nauttia ensimmäinen olut. Me miehet pääsimme nauttimaan savusaunan löylyistä ensimmäiseksi ja istuimmekin siellä siinä määrin, että ystävällinen kehotus naisväeltä ajoi meidät pois saunasta huvilaan. Virolainen Alexander-olut kirmoitti meidät keskustelemaan monistakin poliittisista aiheista ja monet sisä- ja ulkopoliittiset asiat saivatkin ratkaisun noiden keskustelujen aikana. Valitettavasti kukaan ei pitänyt pöytäkirjaa, joten jää ikuiseksi salaisuudeksi miten Suomen ja maailman tulevaisuus ratkaistiin lauantaina savusaunan jälkeen. Se asia ainakin jäi selväksi, että savusaunan jälkeen kannattaa katsoa itseänsä pitkään peilin edessä, jotta kaikki mustat läikät tulee varmasti pestyä pois.

Ilta jatkui makkaran paistollla meren rannalla. Syötyämme hyvin siirryiimme mökkiin, jossa vs. päätoimittaja innostui katsomaan ylähirsiä silmät kiinni usean kerran, jonka jälkeen hän totesi lakonisesti: Krph. Tätä tapahtui 5-6 kertaa, jonka jälkeen ystävällinen sukulaisporukka päätti yksissä tuumin tukea päätoimittajan krph-ehdotusta ja lähti nukkumaan. Päätoimittaja ja hänen vaimonsa kömpivät mukaan umpi-Soliferiin nukkumaan.

Aamupala oli jo valmis klo 9.00. Helsingin Sanomat nouti vieläkin aikaisemmin Maarit Kitinprami, sillä hän on tottunut käymään lenkillä koiriensa kanssa hyvin aikaisin. Päätoimittajan esitys pakollisesta yörauhasta klo 01.00-10.00 ei mennyt äänestyksessä läpi.

Sunnuntain ohjelmaan oli kirjattu tutustuminen Raaseporin rauniolinnaan ja Fagerviikin ruukkiin. Mazdan peuran kolhima kylki kääntyi kohti lossirantaa notkeasti sen jälkeen kun olimme hyvästelleet Tarjan (uusi Olga) ja Hannun. Kesäiseen työelämään täysin kyllästynyt ruotsinsuomalainen poika yritti myydä meille kahvia kärryistä, mutta suljimme ikkunat visusti ja jatkoimme kovaäänistä suomenkielistä keskustelua. Saavuimme Raaseporiin sopivasti, jotta näimme mustan vaskitsan luikertelevan polulta heinikkoon. Eläintieteelliset opinnot eivät olleet menneet hukkaan.

Vs. päätoimittaja yritti vajavaisilla historiantiedoillaan kertoa Raaseporin linnan vaiheista, jotta matkalaiset olisivat voimeet elävöityä keskiajalle. Esitti vs. päätoimittaja sellaisenkin väitteen, että varusväelle jaettiin 4 litraa vahvaa olutta päivässä, jotta nämä saivat syötyä suolaisen ruokansa. Väite ei pitänyt paikkansa, kun se tarkistettiin You Tubesta, sillä varusväelle jaettiin 8 litraa laimeata olutta päivässä.  Pitäisi siis olla edes perusasiat muistissa, jos aikoo kertoa asioista kiviröykkiöillä.

Pienten historiallisten epäselvyyksien jälkeen päätoimittaja lähti navigoimaan Fagerviikkiin sillä seurauksella, että heti ensimmäisestä risteyksestä mentiin väärään suuntaan. Tien lopussa oli järvi, jonka rannalla olevassa kyltissä luki: Yleinen tie päättyy. Edes Wirsu-Anttilan suvun edustajat eivät olettaneet, että yksityinen tie olisi jatkunut järven pohjassa, joten käännyimme ympäri ja laitoimme vahingosta viisastuneena navigaattorin päälle. Tuo viisas apuväline ohjasi meidät hiekkatielle ja siellä vielä pienemmälle hiekkatielle, jossa oli puomi. Ennen kuin Kari ja vs.päätoimittaja ehtivät toteuttaa puomin lukon rikkomisideaa, naispuoliset takapenkkiläiset ehtivät tehdä toisen esityksen asfalttipäällysteiselle tielle palaamisesta.

Palattuamme lähes Raaseporin linnanraunioille takaisin pääsimme takaisin tielle, jonka vs. päätoimittaja tunsi. Fagervik avautui edessämme kauniina ja sateisena. Fagervik on kaunis ruukkimiljöö 1700-luvulta, jonka läheisyydessä on suuri yksityisomistuksessa oleva kartano. Vs. päätoimittaja oli kuitenkin unohtanut, että tällaisia puisia taloja on Raahessa Katinhäntä täynnä, joten kovin merkillistä nähtävää ei siis tässä paikassa vieraillamme ollut.

Fagerviikin jälkeen alkoi olla jo kiire Oulun lennolle. Antiikkisen ja historiallisen viikonlopun jälkeen nautimme historiallisen aterian Jumbon Hesburgerissa. Hampurilaisaterian jälkeen olikin aika siirtyä lentokentälle, josta Maarit ja Kari lensivät Ouluun ja jossa hyvin umpinainen ja yksinäinen Mercedes heitä odotti. Kotona odottivat kuitenkin avonaiset Max ja Otto isäntiään tyytyväisenä.

Paavo Paution piha Raahen Seudussa 7.6.2012

Päivitetty 7.6.2012 08:05, julkaistu 7.6.2012 08:00

Jorriinien ja löökien jäljillä

Kuva: Raili Viirret

RAILI VIIRRETLähetä palautetta toimittajalle

Mitä entiset raahelaiset kasvattivat rekkooleissaan ja ryytimaissaan, ja mitä niistä vielä on jäljellä? Puutarha-alan opiskelijat Elisa Vappula ja Minna Bomström tutkivat vanhoja pihoja Vanha Raahe kuntoon -hankkeelle.

Vanha Raahe -kuntoon-hanke on edennyt raahelaisten pihojen perille. Nyt syynätään, mitä vanhoja perinteisiä kasveja, puita ja pensaita on raahelaispihojen ryytimailla ja rekkooleissa kasvatettu, ja mitä niistä on vielä jäljellä. Kasvit ja pihat kuvataan ja tiedot kootaan osaksi Raahen kulttuuriympäristöohjelmaa.
Oulun seudun ammattikorkeassa maisemansuunnittelua opiskelevalle Minna Bomströmille ja puutarhataloutta opiskelevalla Elisa Vappulalle pihaprojekti on melkeinpä unelmakesätyö. Myös kaupungilla työharjoittelussa oleva Anne Hentilä kehuu hanketta mielenkiintoiseksi. Oppaana heillä Raahen vanhoilla pihoilla on puutarha-- ja ruusuharrastaja Paula Pirinen.
Opiskelijoiden tehtävänä on käydä kesä-heinäkuun aikana läpi mahdollisimman monta projektityöntekijä Outi Järvisen etukäteen kartoittamaa vanhaa raahelaispihaa, etsiä sieltä perinteiset koriste- ja hyötykasvit, puut ja pensaat, tunnistaa, kuvata ja kirjata ne.
Pirisen mukaan ajatuksena on, että kun perinteinen raahelaispiha alkaa kasvikartoitusten jälkeen selvitä, siitä tehtäisiin mallit, joiden mukaan Puu-Raaheen voitaisiin perustaa uusia perinnepihoja.
Hän harmittelee, että uudisrakennetuissa ja monissa peruskorjatuissakin raahelaispihoissa vanhat lajit on hävitetty ja tilalle tulee asvalttia ja uusia kasveja.
– Muutamia vanhoja pihoja on kuitenkin säästynyt ja yksi sellainen on Reiponkadulla.
Pirttiahon Fannyn pihapiiri on säilynyt liki entisellään. Nykyinen asukas, Paavo Pautio kertoo, että pihan perällä oleva, pian kukkimaan puhkeavalla maatiaisomenapuulla on koskettava tarina.
Omenapuun istutti Lauri Pirttiaho siemenestä 1939 ennen sotaan lähtöään. Hän kaatui ja hänen leskensä Fanny ja tyttärensä ovat sen kasvattaneet.
Nyt juuri ovat Paution vaalimalla pihalla kukkaan puhkeamassa kullerot, valkovuokot, esikot ja narsissit lopettelevat kukintaansa. Sateen ja ruohonleikkuun jälkeinen tuoksu huumaa suojaisessa puutarhassa.
Pirttiahon piha on siitä erikoinen, että siellä on lukuisia vanhoja täkäläisittäin harvinaisia, lehtipuita, kuten lehmuksia ja tammi.
Hennonvihreä tammi kukkii ja lehmuksen silmut kukertavat punaisena ja vihreänä.
Myös ruusut, varjoliljat, jasmikkeet, syreenit, saniaiset ja akileijat ovat perinteisiä vanhan Raahen pihakasveja. Paunion puolivillissä puutarhassa ne kaikki saavat jatkaa kasvuaan nokkosten ja voikukkien seassa.
– Käänsin juuri perunamaan, istutan sinne perunaa, ruohosipulia siellä on vaikka kuinka paljon, naurahtaa vanha herra.
Hänelle vanhat kasvit ovat tärkeitä ja juuri hänenlaisensa asujat nousevat pihojen kartoituksessa arvoonsa.
Tavallisten raahelaisten ryytimailla on kasvatettu viini- ja karviaismarjoja, raparperia, perunaa, sipulia ja juureksia.
Hienot koristekasvit ovat kuuluneet enemmänkin porvarispihoille. Siemeniä ja kasveja on tuotu ulkomailtakin ja jotkut niistä ovat kotiutuneet pysyvästi.
Sireeni- ja ruusupensaat ovat olleet yleisiä.
– Krassi, elämänlanka, humala, jorriini eli daalia, luettelee Pautio muutamia oman synnyinkotinsa pihakasveja Kauppakadulta.
Paula Pirinen kertoo, että tietoa vanhoista raahelaispihoista on niukasti saatavilla. Monipuolisesta kasvustosta esimerkiksi Seminaarin puutarhassa kertoo se, että 2009 sieltä inventoitiin yli 50 eri lajia.
– Mutta tuskin niitä kaikkia sieltäkään enää löytyy, hän harmittelee.

Mirja Taipale muistoissamme 1913-2012

Heikki ja Olga Wirsun viimeinen elossa ollut tytär Mirja Taipale kuoli 15.2.2012 98-vuotiaana Raahen sairaalassa. Ensi kesänä Mirja olisi täyttänyt 99 - vuotta ja puolentoista vuoden päästä hän olisi saavuttanut 100-vuoden kunniakkaan iän. Näin ei valitettavasti käynyt vaan aivoinfarkti vei Mirjan ajasta iäisyyteen.

Varhaisimmat muistoni Mirjasta ovat 1960-luvulta Kemistä, jossa hän asui yhdessä miehensä Laurin (Lassi) kanssa. Asunto oli Kemin korkean tornitalon vieressä, jonka saksalaiset yrittivät tuhota räjäyttämällä syksyllä 1944 siinä kuitenkin onnistumatta. Pienelle pojalle Kemin käynnit olivat aina mielenkiintoisia, koska niihin liittyi aina matka Haaparantaan, josta haettiin halpaa voita tai muita kulutushyödykkeitä. Samalla minäkin sain karkkia ja muuta mukavaa purtavaksi.

Jo tuolloin saatoin todeta, että Mirja ja Lassi muodostivat erittäin harmonisen parin. Lauri oli rauhallinen teoissaan ja puheissaan. Mirja oli puhelias, toimelias ja vieraanvarainen. Mirja muistutti mielestäni Wirsun sisaruksistani eniten ulkoisesti ja luonteeltaan äitiäni. Eivät he olleet kuin kaksi marjaa, mutta määrätyiltä piirteiltään saman oloisia.

Mirjan elämä muuttui kerta heitolla, kun Lauri sairastui vakavasti leukemiaan 1970-luvun alkupuolella. Tuolloin tautiin ei ollut parannuskeinoja ja Lauri menehtyikin vajaan vuoden sairastettuaan. Mirjan suru oli varmaan suunnaton, mutta hän oli myös valtavan vahva ihminen, joten hän pystyi jatkamaan elämäänsä Laurin kuoleman jälkeen. Päätös muuttaa Raaheen syntyi varsin nopeasti, vaikka hän oli koko työelämänsä asunut Kemissä. Samalla Mirja ajoi varsin iäkkäänä ajokortin ja otti käyttöönsä Lassilta jääneen auton ja alkoi huristella Raahen katuja. Hän oli päättänyt selvitä surusta ja niin hän myös teki muuttamalla elämäänsä uutta tilannetta vastaavaksi.

Mirja muutti Kemistä Saaristokatu 53:een Raahessa, jossa hän asui pysyvästi viime kesään saakka. Raahessa asuivat lähes kaikki Mirjan sisaret äitiäni Sirkkaa (Helsinki) ja Helmi Pajulaa (Rantsila) lukuun ottamatta. Veli Paavo asui tuolloin Helsingissä. Mirjan muuttaessa Raaheen meidän helsinkiläisten kyläily muodosti lähes aina saman kaavan. Ensin mentiin kahville Veeran tai Mirjan luokse, josta jatkettiin kahvittelulle Elinalle ja lopulta pannu porisi Nikolassa. Seuraavana päivänä oli Rantsilan vuoro, jossa Helmi kysyi: Oletteko te kahvia saaneet? Tämä kultainen tätiverkosto tuki toisiaan 40-vuoden ajan ja sen varmaan Mirja tiesi muuttaessaan Raaheen. Verkosto vanhuuden päiville oli jo valmiina ja matka Jyväskylään tyttären Helenan luokse ei ollut liian pitkä. Raahe ja sukulaiset olivat myös Mirjalle tärkeät elämän tukipylväät.

Vieraillessani 1990-luvulla Raahessa perheeni kanssa yövyimme usein Mirjan luona. Muistan aina kuinka Mirja soitti minulle, kun oli kuullut äidiltäni tai joltakin muulta sukulaiselta, että olemme tulossa Raaheen. Mirja aina totesi: Kai te sitten tulette tännekin käymään. Vastaus oli aina myöntävä ja seuraava Mirjalta kysymys oli: Jäättekö yöksi? Yöksi jäimme ja viihdyimme hyvin. Mirja oli pitkälle yli 90-vuotias kun viimeisen kerran olimme hänen luonaan yötä. Tulimme myöhään ja vaikka olin painottanut, että teemme vuoteen kun olemme tulleet, oli Mirja levittänyt vuodesohvan ja laittanut kaikki valmiiksi. Mirjan energisyys vanhoilla päivillä hämmästytti minua suuresti. Pari vuotta sitten järjestimme pienimuotoisen kahvitilaisuuden Paavon talon pihalla, jonne Wirsun elossa olevat sisarukset saapuivat kahvittelemaan. Kysyin Paavolta, koska lähtisin hakemaan Mirjaa, johon Paavo vastasi, että ei häntä tarvitse hakea. Samassa Mirja kurvasi potkukelkan kesämallilla pihaan ja asettui kahvipöytään. Mirjan pitkän iän salaisuus oli aktiivisuus aivan viimeisiin viikkoihin saakka. Minulla oli kunnia viedä autolla tyttärensä Helenan kanssa hänet Saaristokadulle vanhainkodista Anjan hautajaisten jälkeen. Toiseen kerrokseen hän kapusi ilman hissiä! Myös mieli säilyi kirkkaana loppuun saakka. Anjan hautajaisissa Mirjan kuulolaite oli jäänyt vanhainkotiin ja joku sukulaisista kysyi lähdetäänkö hakemaan se. Mirja vastasi: Ei haeta, tässä iässä ei enää tarvitse kuullakkaan kaikkea.

Mirja syntyi tsaarin aikana ja hän kuoli kun Sauli Niinistöä oltiin valitsemassa Suomen presidentiksi. Tuohon ajanjaksoon sisältyivät ensimmäinen maailmansota 1914 - 1918, sisällissota 1918, lapuanliike Mäntsälän kapinoineen 1929 - 32, talvisota 1939 - 40, jatkosota 1941 - 44, Paasikiven aika 1944 - 1956, Kekkosen aika 1956 – 1981 ja sosialidemokraattisten presidenttien aika (Koiviston, Ahtisaari ja Halonen) 1981 - 2012. Maailma on muuttunut aivan toisenlaiseksi facebookkeineen ja ipadeineen. Mirja mennessä hautaan menee samalla hautaan suvun sosiaalinen verkosto, joka korvasi ennen vanhaan nykyiset sosiaaliset mediat. Ennen vanhaan asiat käytiin läpi kahvikupposten ääressä, nykyään niitä puidaan facebookissa. Pääasia on, että asioita puidaan, millä välineillä, on toissijaista.

Törmäsin Mirjan elämänvaiheisiin varsin merkillisellä tavalla tehdessäni kandidaatin lopputyötäni lapuanliikkeestä. Kävin Oulun maakunta-arkistossa tutustumassa kokoomuksen vahvan vaikuttajan Kyösti Haatajan papereihin ja mainitsin siitä sisarelleni Tarjalle erään Tammisaaren vierailun yhteydessä. Tarja totesi siihen, että Mirja on ollut piikomassa Haatajilla Tammisaaren mökillä, ilmeisesti kesällä 1930. Tarja oli ottanut asiasta selvää ja oli jopa käynyt kuvaamassa mökin mereltä ja Mirja oli sen tunnistanut. Viime kesänä kävimme katsomassa Tarjan ja Hannun kanssa tuota mökkiä. Mainitsin siitä Mirjalle ja kysyin millainen mies Kyösti Haataja oli. Mirja kertoi hänen olleen oikein mukavan miehen, joka kohteli Mirjaa hyvin, vaikka tämä oli vasta 17-vuotias.

Mirja on siirtynyt taivaaseen huolehtimaan sinne menneistä nuoremmista sisaristaan. Muistot Mirjasta kuitenkin jäävät mieleemme ja toivotamme hänelle oikein hyvää matkaa. Kiitos kaikesta Mirja.

Pekka Mukkala

Mirja Taipale ja päätoimittaja Pekka Mukkala 27.1.2012 Anja Nikolan hautajaisissa

Suvun grand old lady Mirja Taipale on poissa

Tänään tuli Raahesta uusi suruviesti. Suvun vanhin jäsen Mirja Taipale postui ajasta iäisyyteen tänään keskiviikkona 15.2.2012 klo 13.18 98 vuoden ja kuuden kuukauden korkessa iässä. Mirja sai aivoinfarktin viikko sitten ja sen jälkeen hän oli tajuttomana Raahen sairaalassa. Wirsu-Anttila sukulehti esittää osanottonsa Mirjan tyttärelle Helenalle ja hänen miehelleen Kallelle sekä heidän tyttärelleen ja Paavo veljelle.

Anja Nikola muistoissamme

Anja Nikola oli Heikki ja Olga Wirsun nuorin tytär. Anja asui koko ikänsä Raahessa ja teki siellä myös työuransa postivirkailijana. Anja oli naimisissa Pentti Nikolan kanssa ja heillä on kaksi poikaa Mikko ja Heikki.

Omat ensimmäiset muistikuvani Anjasta ovat Heikin ja Olgan kotipihalta Rantakadulta 1960-luvulta. Pentti ja Anja asuivat pihamökissä ennen kuin muuttivat omaan taloonsa Lehmirannankadulle, jossa minulla oli kunnia vierailla useita kertoja. Anjan ja Pentin luona oli aina mukava käydä, sillä vieraanvaraisuus oli erittäin lämmintä. Kahvipöytään Anja taikoi erilaisia herkkuja, vaikka joskus tulimme yllättäen käymään. Vieraat otettiin vastaan kursailematta ja keskustelu sujui mutkattomasti eri aiheita sivuten. Anjalla oli hyvä huumorintaju ja hänen naurunsa on jäänyt hyvin mieleeni.

Anja viihtyi kotonaan ja ennen kaikkea Raahessa. Olin paikalla muutaman kerran kun Anja ja Pentti vierailivat Helsingissä. Normaalien vierailukuvioiden jälkeen Anjalle tuli nopeasti halu päästä takaisin Raaheen. Hän oli niitä ihmisiä, jota ei voisi ollut koskaan voinut kuvitella muuttavan pois Raahesta. Raahessa oli koti, perhe, sisarukset ja ystävät, jotka olivat Anjan elämän perusta.

Jäätyään eläkkeelle Anja alkoi maalata. Nopeassa tahdissa syntyi lukuisa määrä hienoja maalauksia, joita hän lahjoitti pojilleen ja sukulaisilleen. Meilläkin on noita Anjan maalauksia, joista viime kesänä koottiin näyttely Anjan veljen Paavo Paution toimiessa primus motorina ja muun suvun auttaessa näyttelyn järjestelyissä. Anjan innoittamana äitini Sirkka alkoi myös maalata. Anjan maalaamisen katkaisi julmasti parkinsonin-tauti, joka ei enää mahdollistanut siveltimen pitämisen kädessä.

Sairastuminen vaikeutti Anjan elämää huomattavasti. Muistan kuitenkin viimeisen vierailuni Lehmirannakadulla muutama vuosi sitten. Anja toimi emäntänä kuin ennen vanhaan, vaikka tavarat pysyivät heikosti kädessä, mutta nauru hersysi vanhaan malliin.

Muutto vanhainkotiin lopetti vierailut Lehmirannankadulla, mutta tapasin Anjan useita kertoja vanhainkodissa ja Paution Paavon kotipihalla. Kulkeminen oli heikkoa ja puhekin hieman epäselvää, mutta ajatus juoksi edelleen kirkkaasti. Sisarusten välisistä suhteista kertoo hyvin se, että sekä vanhempi sisar Mirja, että veli Paavo huolehtivat omalta osaltaan Anjasta hänen vanhainkotivuosinaan. Muistan hyvin kuinka Paavo oli hakenut Anjan helteisenä kesäpäivänä käymään pihallaan ja oli laittanut Anjan lepäämään viileään aittaan. Mirja saatiin houkuteltua samaan vanhainkotiin sillä syyllä, että hän pitäisi huolta Anjasta ja niin myös Mirja teki. Anjan ei tarvinnut olla yksin vanhainkodissaan, sillä hänen ympärillään olivat pojat Heikki ja Mikko perheineen ja iso osa Wirsu-Anttilan suvusta, joista suurin osa asuu edelleen Anjan rakastamassa Raahessa.

Hyvää matkaa Anja ja kiitos kaikesta.

Pekka Mukkala

Anja Nikola in memoriam

Anja Nikola nukkui pois 12.1.2012

Raahesta saapui juuri suruviesti. Anja Nikola nukkui tänään pois pitkällisen sairauksen murtamana. Anja oli Heikki ja Olga Wirsun nuorin tytär. Anjaa jäävät suremaan pojat Mikko ja Heikki, sekä sisar Mirja ja veli Paavo. Wirsu- Anttila sukulehti esittää suruvalittelunsa Anjan omaisille.