Maarit ja Kari Kitinprami vierailivat vs. päätoimittajan ja hänen vaimonsa luona 6.7-8.7.2012. Vierailun aiheena olivat antiikkimessut Fiskarsissa ja Billnäsissä. Max ja Otto olivat jääneet Raaheen tyttären hyvään hoitoon. Hankimme kuitenkin Kitinprameille sijaiskoira Benjamin (tutuille Benkku) taloyhtiöstämme vuokralle, jotta koirakaipuu ei olisi ollut niin kova.
Lauantaiaamuna kävimme katsomassa erästä yksinäistä avo-Mercedestä Tuusulassa, joka olisi myös halunnut lähteä mukaamme antiikkimessuille. Hetken pähkäilyn jälkeen Kari päätti, että Mercedeksen on saatava uusi koti hieman Tuusulaa pohjoisemmasta kaupungista. Auto jäi surullisena odottamaan noutoa liikkeeseen, sillä emme uskaltaneet avo-Merceksellä lähteä antiikkimessuille, koska tavaroiden hinnat olisivat nousseet meidän kohdalla tuplasti.
Fiskarsissa oli porukkaa tiet täynnä. Ystävällinen liikenteenohjaaja neuvoi meitä viemään automme tien alkupäähän ja me tietenkin käännyimme seuraavasta risteyksestä kaikkien ajosääntöjen vastaisesti sopivalle parkkipaikalle. Wirsu-Anttilan suvussa on vanha sanonta: Jos liikenteenohjaaja neuvoo sinua ajamaan johonkin, tee aina toisenlainen ratkaisu. Muut löysivät messuilta itselleen pieniä kippoja ja kuppeja, mutta vs. päätoimittaja sortui ostamaan itselleen kuusiosaisen kirjasarjan Suomi Taisteli, joka painoa ainakin 15 kiloa. Kirjat oli vietävä välillä autolle oikein kahden miehen voimin.
Wirsu-Anttilan suvun ainoat miespuoliset edustajat löysivät kaksi mielenkiintoista venäläistä konepistoolia, jotka olisivat mainiosti sopineet avo-Mercedeksen varusteisiin. Hinta oli suhteellisen halpa eli 300 euroa. Aseet olivat kuitenkin deaktivoitu (ampuminen mahdotonta), joten ei sellaisia pelejä toimivaan Mercedekseen kannattanut hankkia.
Messuille saapui myös vs. päätoimittajan sisar Tarja Uronen, jolla on loma-asumus Tammisaaressa. Tarjan paikkallistuntemusta hyväksi käyttäen siirryimme Fiskarsista Billnäsiin, jossa antiikkitietoinen keski-ikäinen väestö vaelsi paikasta toiseen. Nainen edellä ja aviomies perässä lompakko löyhästi takataskussa pullottaen. Vs. päätoimittaja oli päättänyt kuitenkin pitää lompakon visusti taskussaan, joten ohitimme Billnäsin messualueen nopeasti ja suuntasimme Tammisaareen, jossa nautimme maukkaan lounaan paikallisessa ravintolassa. Läheisessä kiinteistössä oli myös ravintola Santa FE, josta JJ Lehto lähti ystävänsä kanssa tuhoisin seurauksin ajamaan humalassa veneellä.
Ruokailun jälkeen siirryimme Tarja Urosen mökille Tammisaareen. Hannu Uronen oli lämmittänyt savusaunan valmiiksi, joten oli myös aika nauttia ensimmäinen olut. Me miehet pääsimme nauttimaan savusaunan löylyistä ensimmäiseksi ja istuimmekin siellä siinä määrin, että ystävällinen kehotus naisväeltä ajoi meidät pois saunasta huvilaan. Virolainen Alexander-olut kirmoitti meidät keskustelemaan monistakin poliittisista aiheista ja monet sisä- ja ulkopoliittiset asiat saivatkin ratkaisun noiden keskustelujen aikana. Valitettavasti kukaan ei pitänyt pöytäkirjaa, joten jää ikuiseksi salaisuudeksi miten Suomen ja maailman tulevaisuus ratkaistiin lauantaina savusaunan jälkeen. Se asia ainakin jäi selväksi, että savusaunan jälkeen kannattaa katsoa itseänsä pitkään peilin edessä, jotta kaikki mustat läikät tulee varmasti pestyä pois.
Ilta jatkui makkaran paistollla meren rannalla. Syötyämme hyvin siirryiimme mökkiin, jossa vs. päätoimittaja innostui katsomaan ylähirsiä silmät kiinni usean kerran, jonka jälkeen hän totesi lakonisesti: Krph. Tätä tapahtui 5-6 kertaa, jonka jälkeen ystävällinen sukulaisporukka päätti yksissä tuumin tukea päätoimittajan krph-ehdotusta ja lähti nukkumaan. Päätoimittaja ja hänen vaimonsa kömpivät mukaan umpi-Soliferiin nukkumaan.
Aamupala oli jo valmis klo 9.00. Helsingin Sanomat nouti vieläkin aikaisemmin Maarit Kitinprami, sillä hän on tottunut käymään lenkillä koiriensa kanssa hyvin aikaisin. Päätoimittajan esitys pakollisesta yörauhasta klo 01.00-10.00 ei mennyt äänestyksessä läpi.
Sunnuntain ohjelmaan oli kirjattu tutustuminen Raaseporin rauniolinnaan ja Fagerviikin ruukkiin. Mazdan peuran kolhima kylki kääntyi kohti lossirantaa notkeasti sen jälkeen kun olimme hyvästelleet Tarjan (uusi Olga) ja Hannun. Kesäiseen työelämään täysin kyllästynyt ruotsinsuomalainen poika yritti myydä meille kahvia kärryistä, mutta suljimme ikkunat visusti ja jatkoimme kovaäänistä suomenkielistä keskustelua. Saavuimme Raaseporiin sopivasti, jotta näimme mustan vaskitsan luikertelevan polulta heinikkoon. Eläintieteelliset opinnot eivät olleet menneet hukkaan.
Vs. päätoimittaja yritti vajavaisilla historiantiedoillaan kertoa Raaseporin linnan vaiheista, jotta matkalaiset olisivat voimeet elävöityä keskiajalle. Esitti vs. päätoimittaja sellaisenkin väitteen, että varusväelle jaettiin 4 litraa vahvaa olutta päivässä, jotta nämä saivat syötyä suolaisen ruokansa. Väite ei pitänyt paikkansa, kun se tarkistettiin You Tubesta, sillä varusväelle jaettiin 8 litraa laimeata olutta päivässä. Pitäisi siis olla edes perusasiat muistissa, jos aikoo kertoa asioista kiviröykkiöillä.
Pienten historiallisten epäselvyyksien jälkeen päätoimittaja lähti navigoimaan Fagerviikkiin sillä seurauksella, että heti ensimmäisestä risteyksestä mentiin väärään suuntaan. Tien lopussa oli järvi, jonka rannalla olevassa kyltissä luki: Yleinen tie päättyy. Edes Wirsu-Anttilan suvun edustajat eivät olettaneet, että yksityinen tie olisi jatkunut järven pohjassa, joten käännyimme ympäri ja laitoimme vahingosta viisastuneena navigaattorin päälle. Tuo viisas apuväline ohjasi meidät hiekkatielle ja siellä vielä pienemmälle hiekkatielle, jossa oli puomi. Ennen kuin Kari ja vs.päätoimittaja ehtivät toteuttaa puomin lukon rikkomisideaa, naispuoliset takapenkkiläiset ehtivät tehdä toisen esityksen asfalttipäällysteiselle tielle palaamisesta.
Palattuamme lähes Raaseporin linnanraunioille takaisin pääsimme takaisin tielle, jonka vs. päätoimittaja tunsi. Fagervik avautui edessämme kauniina ja sateisena. Fagervik on kaunis ruukkimiljöö 1700-luvulta, jonka läheisyydessä on suuri yksityisomistuksessa oleva kartano. Vs. päätoimittaja oli kuitenkin unohtanut, että tällaisia puisia taloja on Raahessa Katinhäntä täynnä, joten kovin merkillistä nähtävää ei siis tässä paikassa vieraillamme ollut.
Fagerviikin jälkeen alkoi olla jo kiire Oulun lennolle. Antiikkisen ja historiallisen viikonlopun jälkeen nautimme historiallisen aterian Jumbon Hesburgerissa. Hampurilaisaterian jälkeen olikin aika siirtyä lentokentälle, josta Maarit ja Kari lensivät Ouluun ja jossa hyvin umpinainen ja yksinäinen Mercedes heitä odotti. Kotona odottivat kuitenkin avonaiset Max ja Otto isäntiään tyytyväisenä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti