sunnuntai 20. joulukuuta 2009
Joulu Raahessa 1960-luvulla
Luettuani Paavon kirjoittaman joulutarinan mieleeni palasivat muistot 1960-luvusta ja joulusta Raahessa. Muistini saattaa heittää, mutta saataa olla, että vietimme yhden joulun Raahessa 1960-luvulla, kun Heikki ja Olga vielä elivät. Mikä vuosi se oli ? Todennäköisesti 1960-luvun puolivälin jälkeen. Vuosi saattoi olla 1967, sillä mielestäni ajoimme Raaheen uudella Saabilla, jonka isäni osti vuonna 1967 ja jolla hän uskalsi lähteä talvella ajamaan tuon matkan. Muistan paksut kinokset (ilmeisesti talvi 1967-1968 oli varsin luminen), kovan tuulen. Hämärästi on mieleeni jäänyt joulupukki, joka ei ollut aivan pääkaupungin "standardien" mukainen, parta harmaa ja punainen nuttu puuttui (olisiko ollut Nikolan Pentti ?). Lahjoja en muista, ilmeisesti niitä ei otettu kovin paljoa mukaan, koska Saab 96:n tavaratilat olivat aika pienet. Muita jouluja en ole Raahessa viettänyt.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti